Vähintään kerran vuodessa pitää päästä Italiaan ravitsemaan mieltä ja sielua kauneudella, historian läsnäololla ja elämänilolla. Itse tulee lähinnä kuljeskeltua määränpäättä ja istuskeltua katukahviloissa antaen elämän lipua ohi – naturalmente edessä lasillinen kylmää proseccoa tai vaihtoehtoisesti limoncelloa… molempi parempi. Tässä pieni katsaus tämän syksyn Italian-reissuuni työnimellä “Loma Roomassa”.

Syys-elokuun vaihde on mielestäni otollista aikaa liikkua Italiassa: on kesäisen lämmintä muttei enää hullun kuuma, myös turistien määrä on kesäkuukausia vähäisempi. Huomaan aina keskittyväni tiirailemaan ympäristön kauneutta, mikä Italiassa kattaa kaiken ihmisten tavasta liikkua arkkitehtuurin taidonnäytteisiin. Museolomat jätän suosiolla muille, se aika on takana ja edessä, mutta juuri nyt on tarve harrastaa lähinnä rauhaisaa ja eleganttia hengailua. Taattuun tyyliin “loma” liukuu vääjäämättä työmatkan puolelle – luovaa visuaalista työtä tekevä tyyppi ei selvästikään pysty laittamaan itseään tauolle vaan kaikenlaiset inspiroivat ajatukset viuhuvat pään sisällä non-stop (onneksi näin). Tällaisia innostajia ovat vaikkapa Italian ihana valo sekä italialaisille ominainen kauneudenkaipuu ja sen arvostaminen, mikä näkyy kaikkialla. “La dolce vita” pitää sisällään koko elämän kirjosta nauttimisen ja sen näyttämisen myös muille.

Tavoilleni uskollisena etsiydyin jälleen ihanien kankaiden äärelle – huomasin sivukadulta pujahtavan tyylikkään naisen valtavan kassin kanssa jossa luki rohkein kirjaimin “Paganini”. Ihmettelin mistä moinen liikkeen nimi; naisen ulkoasusta päätellen myynnissä ei ehkä kuitenkaan olisi nuotteja tai soittimia… Lähdin siis suuntaan josta nainen oli juuri astellut ja kulman takaa löytyikin herkullinen, valtavankokoinen lähinnä sisustuskankaisiin erikoistunut liike. Mahtavaa! Esiteltyäni itseni (italiaksi, toim. huom.) sain lämpimän vastaanoton aitoitalialaiseen tapaan. Tutkiskeltuani aikani ihanuuksia jotka sitten veivät yöuneni sain suosituksen pariin muuhun lähistön kangaskauppaan, joista tarttui myös mukaan muutamia helmiä… Joku onnekas asiakas saa siis tosiaan italianihmeistä loihditun aarteen itselleen! Mihinkäs leopardi pilkuistaan pääsisi.

Roomassa on toki myös paljon ihania pikkuputiikkeja jotka myyvät mitä mielikuvituksellisimpia asioita laidasta laitaan: taiteilijatarvikkeita, herkkuja parmankinkusta parmesaaniin, tavaroita parranajoon ja hiustenhoitoon, käsintehtyä keramiikkaa/eläinkelloja (?)/perinteisillä resepteillä tehtyä kosmetiikkaa… ja tietysti vaatteita ja asusteita. Nahka-asusteet ovat erityisesti omia suosikkejani ja niitä kertyy tasaiseen tahtiin saaliiksi matkoilta. Onneksi laadukkaat ihanuudet ilahduttavat pitkään ja ovat todellisia arjen aarteita joita vaalin antaumuksella. Kunpa oppisimme koti-Suomessakin asioimaan enemmän pikkuliikkeissä – kaikenlaisia kauppoja tarvitaan mutta juuri pikkuliikkeet luovat aivan omanlaistaan tunnelmaa kuhunkin kaupunkiin ja tekevät siitä erityisen. Mitäpä olisi Rooma tai Pariisi ilman pittoreskeja pikkuputiikkeja?

Pikkukujalta löysin valloittavan kultasepänliikkeen, jossa pariskunta loi omanlaisiaan koruja lähinnä yksittäiskappaleina (sounds good to me). Pääasiassa hopeasta tehtyjen korujen tyyli vetosi heti minuun ja viivyinkin liikkeessä pitkän tovin. Ehkä kuitenkin onnekseni Diners ei käynyt maksuvälineeksi…! Olen oppinut luottamaan paikallisten esimerkkiin myös hyvän ruokapaikan valinnassa: kun näkee italialaisten parveilevan jossain on syytä selvittää mitä on tarjolla ja mikäli on ruoasta kyse, liittyä välittömästi seuraan – jos taas on kyse jalkapallo-ottelun lippujonosta voi vielä harkita! Näin nautin jälleen reissuni parasta ruokaa tiivistunnelmaisessa pikkuravintolassa lounasseuranani roomalaiset työmiehet ja toimistojen naiset: runsas annos herkullista pastaa tonnikala-tomaattikastikkeella kera proseccon, aperitiiviksi lasi limoncelloa. Ja ah, yhteishintaan 9 euroa.

                                    Roma

Ei kuitenkaan makeaa mahan täydeltä – on kiva jättää aina jotain mukavasti kutkuttamaan seuraavaa visiittiä ajatellen. Nyt jäi monikin asia mietityttämään ja kiinnostavia paikkoja käymättä. Kisun sielukin on taas ravittu vähäksi aikaa ja luovuuden virta turvattu elämäniloisten fiilisten siivittämänä! Ja vaikka Fontana di Trevin suihkulähde oli remontissa eikä kuuluisaa lantinheittorituaalia päässytkään suorittamaan varmistaakseen paluun ikuiseen kaupunkiin, luulen että paluu onnistuu ilmankin!

Roma

Roma

Roma

Roma

roma