Taas on aika näytöksen: luvassa muotia illan täydeltä! Mallitoimisto Fashion Team järjestää jokavuotisen syysnäytöksen torstaina 5.11.2015 klo 18.30. Paikkana ihastuttavan tunnelmallinen Submarina (käynti hotelli Radisson Blu Marina Palacen vierestä), Linnankatu 32, Turku. Liput 5 €.

Kisu Korsin puvut avaavat jälleen näytöksen upealla tavalla ja johdattelevat katsojat tyylikkäästi illan teemaan eli Muodin ja kauneuden naisteniltaan. Visuaalisen puolen ohella hellitään myös muita aisteja, sillä Kisu Korsin sisääntulossa sopraano Angelika Klas esiintyy uniikissa hänelle tätä tilaisuutta varten suunnitellussa Kisu Korsi -puvussa. Fazer Cafe tarjoaa pientä makeaa illan aikana täydentäen aistinautintoja.

Luvassa on samalla ensikosketus uuteen Tsarina-mallistoon: lavalla nähdään ensi kertaa Kisu Korsin uuden Tsarina-malliston asuja livenä. Näytöksessä tullaan näkemään myös täysin uusia pukuja täydennyksenä mallistoon. Uudet asut on tarkoitus kuvata hieman myöhemmin, toivon mukaan jo tämän syksyn aikana.

Joskus on mukava huomata miten ympyrä sulkeutuu: Kisu Korsia pyydettiin avaamaan näytös ja samalla ehdotettiin että sisääntulossa voisi laulaa juuri nyt kovin ajankohtainen henkilö Turun kulttuurielämässä, Tamara-musikaalin tähti Angelika Klas. Omalla kohdallani yhteys Angelikaan on kuitenkin syntynyt jo vuosikymmeniä sitten, sillä olemme tutustuneet yläasteella laulettuamme samassa kamarikuorossa. Joidenkin ihmisten kanssa vaan synkkaa saman tien, Angelika on hyvä esimerkki tästä! Vuosien ajan olimme todella läheisissä tekemisissä paitsi koulun tiimoilta myös muissa merkeissä – niiltä ajoilta on monia hauskoja muistoja esimerkiksi monilta yhteisiltä kuoromatkoilta ympäri maailmaa! Nuoruusajan ystävät ovat kullanarvoisia; niitä ei voi koskaan enää tulla lisää.

Toinen mielenkiintoinen huomio on se, miten joistakin ihmisistä voi tietää jo hyvin nuorella iällä että he tulevat toimimaan menestyksekkäästi omalla erityisosaamisellaan. Kouluajoiltanikin tulee heti mieleen muutamia tällaisia esimerkkejä… Ehkä jotkut meistä syntyvät tekemään jotain tiettyä – vaikka itse pyristelisi vastaan niin polku vaan tuntuu aina johtavan kohti yhtä tiettyä päämäärää. Mielenkiintoista. Lohdullistakin. Hieman pelottavaa…? Uskon ainakin itse että omia lahjoja on syytä käyttää koko yhteisön hyväksi, on se sitten estettinen näkemys joka ohjaa ihmistä toimimaan ammatissa tai harvinainen kyky koskettaa ihmisiä musiikin tai kuvataiteen keinoin tai vaikkapa erityinen lahjakkuus kirurgian alalla. Lahjakkaita, osaavia ihmisiä on suuri ilo saada rinnalleen elämässä. Itse tapaan työssäni monenlaisia erityislaatuisia ja lahjakkaita persoonia, mikä on kyllä eittämättä työni suola!

Näin kauas on siis mahdollista poiketa alkuperäisestä teemasta vain viiden tekstikappaleen sisällä! No, summa summarum: on mukavaa saada tehdä yhteistyötä yhden pitkäaikaisimman ystäväni kanssa – odotan itsekin innolla jälleen yhden ympyrän sulkeutumista ensi torstaina! Ajatuksena on tehdä vielä jälkikäteen Angelican puvun luomisprosessista oma postaus jonka kautta voi kurkistaa kulissien taakse, lisäksi itse näytöksen tunnelmista ja backstagelta on luvassa materiaalia tänne myöhemmin…

Kuvat:

Pilvilinnoja-malliston “Kuohu” Sirpa Rydman Show´ssa 2012, Aleksanterinteatteri, HKI

Sopraano Angelika Klas (kuva: Ville Paul Paasimaa)